Säännöt

Alla olevat säännöt hyväksyttiin Suomalais-ruotsalaisen kauppakamarin vuosikokouksessa 18. toukokuuta 2016. (Käännös ruotsinkielisestä alkuperäisversiosta.)

1 §

Kauppakamarin, jonka toiminimi on Suomalais-ruotsalainen kauppakamari/Finsk-svenska handelskammaren, päämääränä on Suomen ja Ruotsin välisten kaupallisten ja teollisten yhteyksien ja erityisesti Suomen Ruotsiin suuntautuvan viennin edistäminen. Kauppakamari, jonka kotipaikka on Tukholma, on aatteellinen yhdistys. Se toimii Ruotsin lain alaisena. Kauppakamarin toiminta on luonteeltaan epäpoliittista.

2 §

Päämääränsä saavuttamiseksi Kauppakamari välittää yhteyksiä Suomen ja Ruotsin vienti- ja tuontipiirien välillä, palvelee molempien maiden yrityksiä ja muita näiden maiden välisestä kaupasta kiinnostuneita tiedottamalla ja antamalla neuvoja sekä hankkimalla tilasto- ja muita kauppavaihtoa ja markkinaolosuhteita koskevia tietoja, tekemällä markkinatutkimuksia Ruotsissa, ja harjoittamalla molempien maiden markkinaolosuhteita koskevaa kaupallista tiedotustoimintaa mm. levittämällä julkaisuja ja kiertokirjeitä sekä järjestämällä konferensseja ja kokouksia molemminpuolisten kauppasuhteiden edistämiseksi. Vienninedistäminen tapahtuu yhteistyössä Finpro ry:n kanssa. Kauppakamariin voidaan tarpeen vaatiessa liittää palveluyhtiö.

3 §

Kauppakamarin muodostavat kunniajäsenet, ainaisjäsenet ja vuosittain maksavat jäsenet. Suomen Ruotsin-suurlähettiläs ja Ruotsin Suomen-suurlähettiläs ovat itseoikeutettuja kunniajäseniä. Ensin mainittu on samalla Kauppakamarin kunniapuheenjohtaja. Lisäksi voidaan myös muita Suomen ja Ruotsin välisten kauppasuhteiden kehittämisessä ansioituneita henkilöitä nimittää Kauppakamarin kunniajäseniksi. Kunniajäsenet valitaan hallituksen ehdotuksesta Kauppakamarin vuosikokouksessa.

4 §

Ainaisjäseniksi ja vuosittain maksaviksi jäseniksi voidaan hyväksyä yksityishenkilöitä, yrityksiä ja järjestöjä, jotka Suomessa tai Ruotsissa harjoittavat kauppaa, teollisuutta, merenkulkua, pankki- ja vakuutustoimintaa tai muuta näihin verrattavaa elinkeinotoimintaa, niin myös muita henkilöitä, yrityksiä tai järjestöjä, jotka osoittavat kiinnostusta Kauppakamarin tarkoitusperiä kohtaan. Hallituksen tulee käsitellä jäsenanomukset.

5 §

Vuosittain maksava jäsen maksaa Kauppakamarille kuukauden kuluessa laskun päivämäärästä kalenterivuotta koskevan maksun, jonka suuruuden vuosikokous määrää seuraavaksi kalenterivuodeksi. Jäsen, joka liittyy Kauppakamariin heinäkuun 1. päivän jälkeen, maksaa liittymisvuoden jäsenmaksusta vain puolet. Anoessaan jäsenyyttä sitoutuu se, joka hyväksytään jäseneksi, maksamaan vuotuisen jäsenmaksun. Vuosimaksun maksavan jäsenen, joka haluaa vapautua seuraavaa vuotta koskevasta maksuvelvollisuudesta, tulee kirjallisesti ilmoittaa eroamisestaan ennen syyskuun 30. päivää. Eroaminen Kauppakamarin jäsenyydestä voi tapahtua ainoastaan toimintavuoden lopussa. Kauppakamarin hallituksella on oikeus erottaa jäsen, joka ei ole maksanut jäsenmaksua.

6 §

Kauppakamarin toimintavuosi on kalenterivuosi, ellei sen hallitus toisin määrää.

7 §

Kauppakamarin hallintoelimet ovat vuosikokous, ylimääräinen, tiettyä asiaa varten kokoon kutsuttu kokous, valtuusto ja hallitus.


  • Vuosikokous nimittää valtuuston ja tilintarkastajan.
  • Valtuusto nimittää hallituksen.
  • Hallitus nimittää toimitusjohtajan.

Kauppakamarissa toimii sihteeristö. Hallitus vahvistaa sihteeristön organisaation ja tehtävät.

8 §

Kauppakamari pitää vuosikokouksen ennen toukokuun loppua sekä ylimääräisen kokouksen, kun hallitus niin päättää tai milloin vähintään kaksikymmentäviisi jäsentä sellaista kirjallisesti anoo tietyn asian käsittelyä varten. Hallitus päättää Kauppakamarin kokousten ajasta ja paikasta. Kokouskutsu on toimitettava kaikille jäsenille vähintään neljätoista päivää ennen kokousta. Kutsussa on mainittava ne asiat, jotka kokouksessa otetaan käsittelyyn. Kullakin jäsenellä on oikeus tehdä vuosikokoukselle tai ylimääräiselle kokoukselle esityksiä Kauppakamarin toiminnan piiriin kuuluvissa kysymyksissä. Esitys on jätettävä hallitukselle kirjallisesti vähintään kuukautta ennen kokousta, jossa asia toivotaan käsiteltäväksi. Kokouksessa älköön ratkaisevia päätöksiä tehtäkö muissa kuin kokouskutsussa mainituissa asioissa. Vuosikokouksessa tulee käsitellä seuraavat asiat:


  • kokouksen puheenjohtajan valitseminen,
  • yhden tai kahden henkilön valitseminen puheenjohtajan ohella tarkastamaan kokouksen pöytäkirjan,
  • kokouksen sääntöjenmukaisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen,
  • hallituksen kertomus Kauppakamarin toiminnasta ja taloushallinnosta kuluneen vuoden aikana,
  • tilintarkastajan kertomus ja kuluneen vuoden hallintoa koskevan vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle,
  • valtuuston jäsenten lukumäärän vahvistaminen,
  • valtuuston puheenjohtajan, kahden varapuheenjohtajan ja muiden jäsenten sekä tilintarkastajan ja varatilintarkastajan valitseminen,
  • muut hallituksen valmistelemat, vuosikokouksen käsiteltäviksi siirretyt asiat,
  • vuosimaksun suuruuden määrääminen.

9 §

Äänestys tapahtuu Kauppakamarin kokouksessa avoimesti. Enemmistön päätös tulee voimaan. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni. Jos niin vaaditaan, voidaan äänestys suorittaa suljetuin lipuin, äänten mennessä tasan suoritetaan arvonta. Jokaisella jäsenellä on kokouksessa yksi ääni. Osakeyhtiötä, keskinäistä vakuutusyhtiötä, kauppa- ja kommandiittiyhtiötä ja yhdistystä edustakoon henkilö, jolla on toiminimen kirjoitusoikeus. Äänioikeutta älköön käyttäkö jäsen, jonka osalta vuosimaksua ei ole suoritettu. Poissaoleva jäsen voi Kauppakamarin kokouksessa äänestää läsnä olevalle jäsenelle annetulla valtakirjalla. Yksi ja sama jäsen on kuitenkin oikeutettu äänestämään korkeintaan viiden poissaolevan jäsenen puolesta. Kauppakamari on päätösvaltainen, kun vähintään 15 jäsentä on läsnä tai edustettuina.

10 §

Kauppakamarin valtuuston muodostavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä vähintään kymmenen muuta jäsentä. Puheenjohtaja ja kaikki muut jäsenet valitaan vuosikokouksessa kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Eroava jäsen voidaan valita uudelleen. Valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään puolet jäsenistä, näiden joukossa joko puheenjohtaja tai jompikumpi varapuheenjohtaja on läsnä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, kuitenkin niin, että vaalin ollessa kyseessä ratkaisee arpa.
Valtuusto määrittelee Kauppakamarin toiminnan yleiset suuntaviivat.
Valtuusto kokoontuu vuosittain välittömästi vuosikokouksen jälkeen ja valitsee silloin hallituksen puheenjohtajan ja muut jäsenet. Muutoin valtuusto kokoontuu puheenjohtajan kutsusta. Kokouskutsu on lähetettävä viimeistään 14 päivää ennen kokousta.

11 §

Kauppakamarin hallituksen muodostavat puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa sekä neljä muuta jäsentä.
Puheenjohtaja ja muut hallituksen jäsenet valitaan yhdeksi vuodeksi kerrallaan seuraavan vuosikokouksen loppuun asti. Eroava jäsen voidaan valita uudelleen. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajat ja rahastonhoitajan. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään neljä jäsentä, näiden joukossa puheenjohtaja tai jompikumpi varapuheenjohtaja on läsnä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, kuitenkin niin, että vaalin ollessa kyseessä ratkaisee arpa. Hallitus vastaa Kauppakamarin organisaatiosta ja Kauppakamarin asioiden hoidosta. Hallitus palkkaa ja nimittää Kauppakamarin toimitusjohtajan hoitamaan Kauppakamarin juoksevia asioita hallituksen ilmoittamien suuntaviivojen ja ohjeiden mukaan. Muun henkilökunnan palkkaa toimitusjohtaja neuvoteltuaan hallituksen puheenjohtajan kanssa. Kauaskantoisissa tai erityisissä, periaatteellisesti merkittävissä kysymyksissä tulee hallituksen neuvotella valtuuston puheenjohtajan kanssa. Hallituksen tulee vuosittain antaa toimintakertomus viimeistään neljän kuukauden kuluttua toimintavuoden päättymisestä. Hallituksen kertomus sekä tilinpäätös tulee saman ajan kuluessa jättää tilintarkastajille. Kutsu hallituksen kokoukseen tulee lähettää viimeistään 14 päivää ennen kokousta. Erittäin kiireellisessä tapauksessa voi puheenjohtaja antaa lähettää kutsun viimeistään 6 päivää ennen kokousta.

12 §

Hallituksen hallinnon ja varainhoidon tarkastamiseksi nimitetään vuosikokouksessa tilintarkastaja ja varatilintarkastaja, joiden tulee olla valantehneitä tilintarkastajia. Tilintarkastajan tulee jättää vuosikokoukselle tilintarkastuskertomus, jossa vastuuvapauden myöntämistä joko puolletaan tai ehdotetaan evättäväksi.

13 §

Näiden sääntöjen muuttaminen edellyttää, että muutoksesta päätetään kahdessa peräkkäisessä Kauppakamarin kokouksessa, joista ainakin toinen on varsinainen vuosikokous, ja että muutosta kummassakin kokouksessa on tukenut ainakin kaksi kolmasosaa äänestäneistä.

14 §

Kauppakamari voidaan purkaa ainoastaan, jos purkamista koskeva päätös on tehty kahdessa peräkkäisessä Kauppakamarin kokouksessa, joista vähintään toinen on varsinainen vuosikokous, ja jos päätöstä kummassakin kokouksessa on tukenut vähintään kolme neljäsosaa äänestäneistä.


15 §

Kauppakamarin purkautuessa on sen netto-omaisuus jaettava Suomen valtion hyväksi.